Voisiko tästä olla jotain hyötyä matkailubisnekselle? Kyllä, tottakai. Mikä olisikaan paras keino markkinoida omaa tuotettaan kuin lyhyet kertomukset elämyspuiston elämästä tai matkakohteen tapahtumista valmiiksi kohteesta kiinnostuneelle. Twitterissä voi myös uudelleen twiitata viestejä eteenpäin. Tällöin joku seuraajasi levittää mainosta puolestasi.
Kuten kaikissa sosiaalisissa medioissa, myös Twitterissä, verkoston painoarvo on suuri. Kun tuttu suosittelee jotain, sen on oltava hyvä juttu. Maineensa voi pilata helposti. Jotain kunnollista sanottavaa on oltava. Ja mielenkiintoista. Eihän kukaan jaksa seurata juttujasi, jos ne ovat täyttä diipadaapaa. Eli sisältöön on panostettava tai on turha kuvitella hyötyvänsä tästä mediasta.
| @veerapeltomaa |
Kovin montaa ystävääni en ole huomannut käyttävän Twitteriä. Ystäväni ovat kovin aktiivisia Facebookin käyttäjiä kyllä. Tämä minua hieman mietityttääkin. Kuinka monessa sosiaalisessa mediassa voimme olla yhtä aikaa aktiivisia menettämättä niiden hallintaa? Matkailualalla kuin monessa muussakin on valittava tarkoin mihin mitäkin mediaa käyttää. Twitter sopii loistavasti esimerkiksi äkkilähtöjen mainostamiseen ja Facebook toimii keskustelufoorumina aivan mainiosti. Harkintaa kannattaa käyttää ja tehdä suunnitelmat siitä mihin mitäkin käyttää.
Joko päätit jatkuuko viserrys?
VastaaPoistaVielä täytyy varmaankin hieman pohtia mitä viserrän, mitä bloggaan ja mitä päivitän FBiin. :)
Poista